Suomen A Ford Klubi ry

  

Suomen A Ford Klubi Ry on Ford A-mallisten autojen harrastajien yhdistys. Fordin A-malli oli tuotannossa vuosina 1928-1931, joten harrastamamme autot ovat jo yli 90-vuotiaita. Yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja jäseniä on noin 50 ympäri Suomea. 

Yhdistyksen tavoitteena on koota yhteen Fordin A-mallin harrastajat ja edistää näiden autojen säilyttämistä, entisöintiä ja kunnostamista. Tavoitteena on myös lisätä A-Fordien näkyvyyttä alan tapahtumissa ja liikenteessä.

Järjestämme kokoontumisia, ajotapahtumia ja vierailuita mielenkiintoisiin, harrastukseen liittyviin kohteisiin. Vuoden ohjelmaan kuuluvat kevät- ja syystapaamiset sekä ajotapahtuma heinäkuussa. Ajotapahtumia on järjestetty sekä yksipäiväisinä kokoontumis- ja retkeilyajoina että pidempinä ajoretkinä aina Viroon ja Rovaniemelle asti. Useina vuosina olemme myös osallistuneet toukokuussa Lahden Classic Motor Show-näyttelyyn omalla osastollamme.

Yhdistyksen tarkoituksena on saattaa A-Ford-harrastajat yhteen niin, että entisöinnistä, kunnossapidosta ja ajamisesta kertynyttä kokemusta voidaan jakaa jäsenistön kesken. Jäsenistöllä on esimerkiksi erikoistyökaluja, joita lainataan tarvitseville.


Photo: Stanislav Voronin